Saikuttelevien työntekijöiden johtajat voisivat katsoa itseään peiliin

Jari Sarasvuo kirjoitti äskettäin Trainers Housen blogiin ”saikuttelusta”. Saikuttelulla hän tarkoittaa sairasloman pitämistä, vaikka ei ole oikeasti kipeänä. Kommetoin asiaa Facebookissa, mutta vielä jäi hampaan koloon, joten päätin kirjoittaa asiasta tännekin.

Voisin alkuun kertoa, että itse en ole koskaan ”saikutellut” ja lisäksi olen ainakin tähän ikään asti saanut ”nauttia” niin hyvästä vastuskyvystä, että pikku nuhaa lukuunottamatta en pahemmin sairastele. Ja tuon kuumettoman pikkunuhan takia en yleensä ole pois töistä. Edellisessä työpaikassa taisin vajaan kahden vuoden aikana olla kaksi päivää töistä pois kuumeen takia. Ja nykyisessä työpaikassa en 2,5 vuoden aikana ole ollut kertaakaan pois, jos ei lasketa paria päivää alkuraskauden aikana, kun oksensin pari päivää lähes solkenaan. Ansaitsisin jopa mitalin moisesta sairaslomailumattomuudesta! Toisaalta rehellisesti sanottuna, suorastaan melkein kadehdin työkavereita, jotka aina kerran kuussa tai parissa ovat nuhakuumessa ja lepäilevät viikon kotona sängyssä katsellen leffoja ja juoden kuumaa viinimarjamehua.

En tiedä mistä se johtuu, mutta minulla ei koko työurani aikana ole missään työssä koskaan ollut mikään kiire. Yleensä päin vastoin eli välillä olen joutunut olemaan pitkiäkin aikoja jopa toimettomana. Se on erittäin tylsää ja jopa stressaavaa, päivät kuluvat todella hitaasti. Esimerkiksi ollessani töissä Ranskassa minulla saattoi olla parikin viikkoa sellaista, että ei ollut mitään tekemistä. Ja pomoni tiesi työtilanteeni, mutta se ei häntä kiinnostanut. Sellaisessa tilanteessa tulee kyllä mieleen, että kannattaisiko saikutella muutama päivä.

Minusta Jari Sarasvuon saikuttelu-kirjoituksessa on hyvin vahva taustaoletus siitä, että työpaikalla istuttu aika on yhtä kun työlle annettu panos. Harvempi meistä kuitenkaan on nykyään työssä tuotantolinjalla. Sarasvuo esimerkiksi kirjoittaa, että ”riita tyttöystävän kanssa tai koiran kuolema ei ole sairaus”. Onko yritykselle siitä hyötyä, että ihminen, joka on niin poissa tolaltaan, että hänen kaikki energiansa menee itsensä koossa pitämiseen tulee töihin istumaan jaksamatta tai edes pystymättä keskittymään työhön. Kaikkien kannalta olisi todellakin parempi, että tällaisessa tilanteessa henkilö jää kotiin ”saikuttelemaan”.

Tai onko se niin kauhean paha, jos työntekijä saikuttelee kauniin päivän, kun hän on ollut erittäin uupunut ja hänellä ei sinä päivänä ole juurikaan tekemistä ja pikkulomasta virkistyneenä jaksaa paahtaa seuraavana päivänä tuplateholla? Uupuneet ja stressaantuneet työntekijät saattavat käyttää saikuttelua myös loppuun palamisen ennalta ehkäisyyn. Eikö ole parempi, että työntekijä itse tunnistaa uupumuksensa ajoissa ja lepäilee silloin tällöin sen sijaan, että palaa loppuun, joutuu pitkälle sairaslomalle ja menettää mielenterveytensä ja ehkä jopa terveytensä. Tuleehan sekin yritykselle kalliiksi.

Taloudellisen tilanteen ollessa sellainen, mikä se on, joidenkin yritysten työntekijöillensä asettamien henkilökohtaisten tulostavoitteiden saavuttaminen voi olla erittäin vaikeaa ja tunnollinen ihminen kokee epäonnistuvansa ja stressaantuu, eikä jaksa. Esimiehestä riippuen joissain tilanteissa voi olla helpompi sanoa, että olin Ankkarockin jälkeen niin krapulassa, että en kyennyt töihin, kuin kertoa, että pelkään, että en pysty saavuttamaan tulostavoitteitani, koen olevani epäonnistunut työntekijä, en ole nukkunut kahteen yöhön, koska olen niin stressaantunut ja univajeen takia olen niin uupunut, etten pysty nyt keskittymään työhöni, josta stressaannun ja ahdistun entistä enemmän, koska minulla ihan hirveästi töitä, joita kukaan ei hoida sairaslomani aikana. Työntekijät kun eivät ole koneita vaan ihan vaan ihmisiä.

Sarasvuon saikuttelu-kirjotus hämmentää minua myös siinä mielessä, että en tunne ketään, jonka tietäisin saikuttelevan. Ennen vanhaan julkisella puolella ainakin sairaslomapäiväkiintiöpäivät pidettiin kuulemma joka kuukausi ja se oli ihan normaalia. Sen sijaan nykyään tiedän ja tunnen todella paljon ihmisiä, jotka ovat palaneet loppuun työssään ja joutuneet lyhemmälle tai pidemmälle hermolomalle joko ylisuuren työkuorman tai hankalan esimiehen (!) takia. Suurin osa tuntemistani ihmisistä on kiinnostunut työstään, ottaa vastuuta siitä ja pitää töidensä hyvin hoitamista kunnia-asiana. Jos uskoo työntekijöiden, varsinkin korkeasti koulutettujen liike-elämässä työskentelevien ihmisten saikuttelevan huvikseen, niin joko omassa asenteessa, työpaikan ilmapiirissä, työn organisoinnissa tai rekrytointiprosessi on jotain todella pahasti pielessä.

Sanotaan, että ihmiset käyttäytyvät usein oletusten mukaisesti. Sarasvuon ja muidenkin johtamis- ja esimiesasemassa toimivien olisi hyvä tutustua Teoria X:ään ja Teori Y:hyn. Teoria X:n mukaan työntekijät ovat laiskoja ja töitä vältteleviä ja pyrkivät laistamaan töistä aina kuin mahdollista. Teoria Y:n mukaan työntekijät ovat motivoituneita, itseohjautuvia ja itseään kontrolloivia. Miltä tuntuu ahkerasta ja motivoituneesta työntekijästä, jonka esimies tai johtaja olettaa tämän olevan työtävieroksuva laiskiainen ja syyttää tätä saikuttelusta. Siitä ei ainakaan seuraa motivaation kasvua ja saikuttelun vähenemistä, vaan päin vastoin.

Varmasti on olemassa myös sellaista saikuttelua, mistä Sarasvuo puhuu, mutta varmasti vähemmän kuin mitä hän kuvittelee. Korkeassa asemassa olevat johtajat saattavat myös elää hyvin erilaisessa maailmassa, kuin ns. rivityöntekijät. Heidän tienestinsä ovat moninkertaiset tavallisiin työntekijöihin verrattuna ja bonukset riippuvat siitä, paljonko yritys tekee tulosta. Siksi millään muulla ei olekaan mitään väliä, kunhan tehdään hyvää tulosta. Johtajat, joilla kiiluu vain omat bonukset silmissä saattavat pyrkiä hyvään tulokseen ja voittoihin hinnalla millä hyvänsä. Tällöin työntekijät usein nähdään pelkkinä pelinappuloina. Nuo tuhmat kurittomat lapset, jotka yrittävät lorvailla ja jotka irtisanotaan, jos voittoa ei tule tarpeeksi.

Johtajien olisi hyvä ajatella asioita enemmän myös työntekijän näkökulmasta. Työntekijän näkökulmasta, kun hän hoitaa työnsä niin tyydyttävästi, että häneen ollaan sen verran tyytyväisiä, että kukaan ei halua irtisanoa häntä, niin työpaikka pysyy ja kuukausipalkka juoksee. Miksi rehkiä itseään burn-outin partaalle, kun siitä saatu taloudellinen hyöty kuitenkin menee omistajille ja bonuksina johtajille? (Kuitenkin moni työntekijä rehkii itsensä burn-outin partaalle kaikesta huolimatta.) Tai miksi olla lojaali yritykselle, joka ei kuitenkaan tiukan paikan tullen ole lojaali työntekijöilleen? (Siitä huolimatta moni työntekijä on erittäin lojaali yrityselle.)

Jos johtajaa haluaa saada työntekijöistä samalla panoksella (=nostamatta palkkoja tai lanseeraamatta uusia rahallisia palkintoja) enemmän irti, niin minun mielestä ihmisiä pitäisi johtaa torumisen, kontrolloinnin ja rangaistusten sijaan niin että he innostuvat työstään, kokevat saavansa arvostusta sekä luottamusta ja mahdollisuuden toteuttaa itseään. Eli katsomalla itse peiliin ja miettimällä, että miten voisin muuttaa omaa käyttäytymistäni. Ja saikutteluun liittyen, kysymällä myös itseltään, voisiko ollakin niin, että paljon sairaslomalla olevat työntekijät eivät huijaa olevansa sairaita vaan heillä on töissä niin paha olla tai kova paine, että se sairastuttaa heidät.

Ja päätän tämän paatoksen Coca Colan näemmä erittäin viisaan entisen toimitusjohtaja Bryan Dysonin puheeseen, enkä ihmettele yhtään, miksi kyseinen yritys on luonut yhden maailman tunnetuimman brändin ja tuotteen, jos sillä on tuollaisia johtajia. Eli ihan sama, mitä se Sarasvuo taas höpisee, saikutelkaa vaan jatkossakin tilanteen niin vaatiessa, sillä vaikka aikaa voi myydä, sitä ei voi ostaa takaisin.

4 Replies to “Saikuttelevien työntekijöiden johtajat voisivat katsoa itseään peiliin

  1. Hyvin kirjotettu ja aiheesta! Kai linkkasit tän sinne Sarasvuon palstalle? Hänen sietäis lukea.

  2. Samaa mieltä olen kanssasi. Ehkä sillä erotuksella, että oletan – ja käytäntö on myös osoittanut itselleni – että myös muut kuin korkeasti koulutettut ovat tunnollisia. Saikuttelijoita ei ole tullut vastaan, enkä sitä tosin tietäisikään kun tapanani ei ole spekuloida toisten terveydentilaa. Parempi, että diagnoosit jätetään terveydenhuollon ammattilaisille, joihin Sarasvuo ei lukeudu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *